|
|
|
|
|
|
|
2005
Juhani Peltonen -kirjallisuuspäivät 2005
Lopella 13.-15.5.2005
Peipposen pesä
Peipposen pesä;
kauniimpi, lämpimämpi, kodikkaampi
ja paljon ehjempi ihmisen kotia.
Vuoden 2005 Juhani Peltonen -kirjallisuuspäivien teemana on loppilaiseen ympäristöön
ja kevääseen sopivasti luonto. Tunnusruno on kokoelmasta Pitkää omalaatuista rykimistä
vuodelta 1974.
Juhani Peltosen seuran ja Lopen kunnan kirjallisuustapahtumaa vietetään viikonlopulla
13.-15.5.2005. Tapahtumajärjestys on hioutunut omaan malliinsa: perjantaina elokuvaa,
lauantaina kirjallisuusseminaari, konsertti ja musiikkiteatteria, sunnuntaina konsertti
ja ohessa opiskellaan tekstintekoa kirjallisuuskurssilla.
Päällekkäisyyksiä ei ole, ja jos intoa riittää, voi osallistua vaikka kaikkiin
tapahtumiin. Useimmat osallistuvatkin! Tänä vuonna tapahtuma on keskitetty kokonaan
Lopen pääkirjaston Fallesmanniin.
Neljänsien Juhani Peltonen -kirjallisuuspäivien yllätys ja huipentuma on Juhani
Peltosen Helsingin Sanomissa vuosina 1974-85 julkaistuista teksteistä kootun Osuma-
ja harharetkiä -kirjan esittely. Toimitustyön on tehnyt kustannuspäällikkö Harri
Haanpää WSOY:n kotimaisen kaunokirjallisuuden osastolta. Upea kuvitus on
italialaistuneen taiteilijan Petra Giacomellin, Juhani Peltosen sisarentyttären.
Kirja ilmestyy aivan päivien alla, ja Harri Haanpää tulee kirjallisuusseminaariin
kertomaan taustoista. Kirjan kuvat ovat näyttelynä esillä Fallesmannissa toukokuun
alusta kirjallisuuspäivien viikonloppuun. Elokuussa töihin voi tutustua Helsingissä
galleria Laterna Magicassa.
Elokuvaillalla perjantaina 13.5. klo 18 kuitenkin startataan. Tämän vuoden filminä
on Metsästys joulun alla vuodelta 1977. Ohjaaja Pauli Virtanen dramatisoi tekstin
Juhani Peltosen syksyllä 1976 ilmestyneestä The End -novellikokoelmasta heti
tuoreeltaan.
Tuotanto on jälleen MTV:n erinomaisen ensemblen, pääosissa Martti Tschokkinen, Aapo
Vilhunen, Henri Kapulainen, Ritva Valkama, Ahti Jokinen ja Risto Taulo. Lavastajana
toimi Vesa Tapola.
Elokuvaillan isäntänä ja tänä vuonna myös - luontoteeman myötä - alustajana on
elokuvaohjaaja Markku Pölönen. Esityksen käytännön toteutuksesta vastaa kaikilla
kirjallisuuspäivillä uskollisesti mukana ollut yhteistyökumppani Hämeenlinnan
elokuvakerho puheenjohtajansa Pekka Rautalahden johdolla.
Perjantaina 13.5. aloittavat myös kirjoittajakurssilaiset Kuntalassa. Lopen opiston
järjestämän luovan kirjoittamisen kurssin kouluttajana on viimevuotiseen tapaan
kirjailija Hannu Niklander. Opiskelijoiden toiveiden perusteella koulutuksen aikaa on
pidennetty ja muu laaja-alaisuus säilytetty. Ilmoittautumiset Lopen opistoon,
kurssimaksu on vain 10 euroa.
Kirjallisuusseminaari on jo totuttuun tapaan lauantaina 14.5. klo 13 Fallesmannissa.
Seminaarin juontajan valinta oli, luontoteeman vuoksi jälleen, helppoa; Juhani Peltosen
kirjallisuusseuran hallituksen jäsen, lukuisista kiehtovista luonto-ohjelmista tuttu
toimittaja Risto Nurmi.
Osuma- ja harharetkiä esittelevän kustannuspäällikkö Haanpään lisäksi seminaarissa on
kolme alustajaa: Monin tavoin ansioitunut tiedemies ja tutkija, Juhani Peltosen ystävä
Anto Leikola, hieno luontolyyrikko Risto Rasa sekä erä- ja metsämiesnäkökulmaa esille
tuova kirjailija Juhani Syrjä.
Heti seminaarin jälkeen klo 16 on vuorossa konsertti Rastas laulaa ihanasti aina tummaan
iltaan asti. Lopen maineikas naiskuoro Timotei johtajanaan Pekka Perko laulaa muun
ohjelmistonsa ohella kaikki kolme Juhani Peltosen teksteihin kuorolle tehtyä tilausteosta;
vuoden 2002 päivillä kantaesitetyn Kari Mäkirannan Tuulee, vuonna 2003 kantaesitetyn Juhani
Komulaisen Rakastettuni minusta poispäin ja viime vuonna kantaesitetyn Komulaisen
Ruhtinaan nuorimman tyttären merkintöjä poimimistaan niittykukista.
Sydänviiniä nautitaan lauantai-iltana klo 18.30. Musiikkiteatterista vastaavat tänä vuonna
viehättävät ja vahvat taiteilijat Eija Ahvo ja Susanna Haavisto säestäjänään Esa Helasvuo.
Kirjallisuuspäivien viimeisenä iltana sunnuntaina 15.5. klo 19 vietetään Fallesmannissa Runon
ja musiikin iltaa. Naapurikaupungin Riihimäen nimikkokirjailijan Samuli Parosen seuran kanssa
jo aiemmin viritelty yhteistyö on johtanut viihdyttävään tulokseen. Seuran jäsenet esittävät
Juhani Peltosen luontoaiheisia runoja, ja loppilaiset muusikot puhaltavat tahtia.
Juhani Peltonen -kirjallisuuspäivien kuvalliseksi tunnukseksi on aina muokattu teemaan sopiva
Peltosen kirjan kansi. Ja mikä on valitessa, sillä ne ovat kaikki keskeisten ja merkittävien
graafikoiden töitä; Urpo Huhtanen, Pentti Kaskipuro, Pekka Loiri…
Tänä vuonna luetteloon päästään lisäämään Kimmo Kaivanto. Juhani Peltosen ystävä, seuran
hallituksen jäsen teki lintua suojelevat - tai sen vanginneet - kädet WSOY:n vuonna 1977
julkaisemaan Juhani Peltosen Valittu runous -kirjaan.
Lopen kunnan ja Juhani Peltosen seuran ohella tapahtumaa tekemässä ovat Hämeen taidetoimikunta,
Lopen Osuuspankki, H.G. Paloheimo Oy, SanomaWSOY ja Musiikin Tuki ry.
Nyt vietettävä neljäs kirjallisuustapahtuma on oikeastaan viides, sillä liikuntahalli
Elmolassa vietettiin kirjailijan syntymän 60-vuotispäivää 12.5.2001. Samassa yhteydessä
paljastettiin hautausmaalla taiteilija Kimmo Kaivannon suunnittelema muistokivi.
Juhlatunnelmassa syntyi myös idea Juhani Peltosen seuran perustamisesta ja vuotuisen,
Juhani Peltosen nimeä kantavan kirjallisuustapahtuman järjestämistä.
Seuran perustava kokous pidettiin maaliskuussa ja kirjallisuuspäivät toukokuussa 2002.
Lisätietoja kotisivuilta
www.juhanipeltonen.net tai www.loppi.fi
sekä kulttuurisihteeri Tuula Pirinen p.040 330 6035 ja rehtori Erja Karvinen p.0500 730 610.
|
|
|
|
|